perjantai 26. helmikuuta 2016

LINKKAA KIELIMATKABLOGI

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Heipsun!
Mun lukulista on päässyt pahasti vanhentumaan. Osa siellä olleista blogeista on lopettanut tai siirtynyt epäaktiiviseksi. Siksipä etsin uutta täydennystä listalleni ja ajattelin toteuttaa linkkaa kielimatkablogi postauksen. Ennen matkaa mä ainakin rakastan lukea blogeja eri kohteesta ja kasvattaa matkakuumetta. Toivottavasti myös te lukijat löydätte sieltä itsellenne uutta luettavaa.

Elikkäs linkkaa oma tai lempparikielimatkablogisi kommenteihin. Muistathan kertoa myös missä kohteessa olet ollut ja minä vuonna. Aikaa linkata on viikko eli ensi perjantaihin 4.3.16 asti. Sen jälkeen nostan muutaman lempparin esille esittelyineen, joten linkkamalla blogisi annat luvan käyttää banneriasi. Nyt kaikki linkkailemaan. 

Jenna

torstai 18. helmikuuta 2016

HUIPPU ALENNUKSET

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Onko ensi kesä vielä vailla suunnitelmia? Hailaako mielesi palmujen ääreen, suurkaupunkiin, lämpöön tai vain kohti uutta seikkailua? Eikö Suomen kesä oikeen innosta?

Jos vastasit yhteenkään kohtaan myöntävästi, suosittelen etsimään puhelimen tai tietokoneen siihen viereen. Nyt sulla on paras mahdollisuus lähteä toteuttamaan unelmaasi ulkomaille. Kaikista kursseista on saatavilla huippu-ale. Eli ensi kesän matkasta voit saada nyt jopa -500€ alennuksen. Alennukset ovat voimassa 29.2 asti. Lue lisää täältä.

2 viikon kurssit  -75€
3 viikon kurssit  -150€
Lontoo Homestay, asuntola 3 viikkoa  -200€
Oxford Homestay, asuntola 3 viikkoa  -200€
Brighton Homestay, asuntola 3 viikkoa  -200€
Torquay Homestay, asuntola 3 viikkoa  -200€
Florida resort 3 ja 4 viiikkoa  -500€
New York Residence  -500€
Loput Yhdysvaltain kurssipaikat  -350€


Jenna

tiistai 9. helmikuuta 2016

DIY MATKAPÄIVÄKIRJA

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

 
Jos video ei jostain syystä näy, pääset siihen tästä linkistä. 

Moikka, mulle matkapäiväkirja molemmilla matkoilla on ollut todella tärkeä. En tiedä miten ikinä voisin muistaa mitä tehtiin mikäkin päivä, ilman etten olisi kirjannut niitä mihinkään ylös. Aloitin matkapäiväkirjan jo reippaasti ennen matkaa. Jälkikäteen on ihana lueskella ennen matkaa olleita fiiliksiä. Tää on ollut myös suurena apuna nyt blogia kirjoittaessa. Sieltä voin aina tarkistaa milloin lähtijäinfot alkoivat tai milloin sain isäntäperhetiedot. Elikkäs todella hyödyllinen kapistus. Matkan lopuksi kaikki suomalaiset kirjoittivat tän vihkon vikoille vapaille sivuille ihania tekstejä ja muistoja. 
Molemmilla matkoilla pyhitin illasta muutaman minuutin, jolloin kirjasin ylös lyhyesti kaks asiaa: mitä päivän aikana tapahtui ja mitkä fiilikset. Se ei vaadi sen enempää. Siksi mä kannustan just sua ottamaan esille vihkon ja aloittamaan matkapäiväkirjan. Tein teille videon, miten mä askartelin ja koristelin mun matkapäiväkirjan, joten voit ottaa siitä mallia tai tehdä ihan erilaisen. Vain mielikuvitus on rajana.  

Olisi ihana nähdä millaisia matkapäiväkirjoja teillä on, joten jos innostuit sellaisen askartelemaan tai sulla on jo valmiina, lisää se instagramiin #kielimatkapäiväkirja.

Jenna

lauantai 6. helmikuuta 2016

HOLLOWAYS BEACH

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Moikka kaikki te ihanat lukijat ja aurinkoista helmikuuta! 

Heinäkuussa Australian matkan toisella viikolla meillä piti olla aktiviteettina olympialaiset. Meidän liideri kuitenkin ehdotti, että lähdettäisiin Holloways beachille koko päiväksi ja pidettäinsiin olympialaiset siellä. 
Holloways beach sijaitsee noin vartin bussimatkan päässä cairnsin keskustasta. Cairns centralista pääset bussilla numero 120 ja aikuisen yksisuuntainen matka maksaa noin 4 AUD. 
Me lähdettiin heti aamusta matkaan ja päästiin viettämään noin neljään asti aikaa rannalle. Illalla meillä oli barbeque Cairnsin keskustassa. Päivällä me grillattiin hot dogeja, jotka me kuitenkin kävelyreissun takia missattiin. Rannan vieressä oli kuitenkin pieni turisti kauppa ja ravintola, josta saatiin ruokaa. 
Päivä meni mukavasti. Me käytiin kävelemässä rannan molemmissa päissä, otettiin paljon valokuvia, naurettiin ja vietettiin ihanan rento päivä. Aurinko paistoi koko ajan ja sää oli todella ihanan lämmin. Joku sitten päätyi polttamaan ihonsa melko pahasti ja oli loppupäivän tulipunainen kuin rapu. Kaikki ulkomaalaiset saivat siitä sitten naurun aiheen. Niin ja pariin päivään en sitten pystynyt käyttämään kenkiä. Miksei kukaan kertonut mulle että myös jalkapöydät voi palaa?! 
Holloways Beach on kaunein ranta, missä oon koskaan käynyt. Tuolla rannalla tunsin eläväni sadussa ja koin onnellisimpia hetkiä. Mulla oli vierelläni paljon ihania ihmisiä, minnekään ei ollut kiire, ei tarvinnut murehtia mistään ja sait vain kävellä eteenpäin. Ranta oli mun paratiisi ja unelma. Montakohan kertaa sanoin ton päivän aikana "onks tää oikeesti totta" tai "kato kuin ihanalta kaikki näyttää". 
Jos ikinä suuntaat Cairnsiin, niin suosittelen käväisemään Holloways Beachilla. Sinne on todella helppo mennä ja voit itse tuoda vaikka grillattavaa mukanasi. Ranta on myös melko turavallinen ja meressä on mahdollista käydä vilvoittelemassa. Siellä on myös hyvin tilaa pelata vaikka jalkapalloa tai lentopalloa. 













 Näitä kylttejä esiintyi joka rannalla. Nyt ei kuitenkaan ollut meduusa-kausi ja onneks krokotiileja ei ollut näkyvissä. Tärkeintä on uida lippujen välissä ja kuunnella ohjeita. Noista krokotiilivaroituksista ei kannata ylireaoida. Muistaa vain pitää järjen päässä. 




Surullista on, ettei mun kamera onnistunut vangitsemaan rannan kauneutta, se pitää vain kokea itse. Mitäs te tykkäätte rannasta? 
Haluaisitteko, että mä toteuttaisin jossain vaiheeessa esim. kysymyspostausta, jossa voisitte kysellä mun matkoista ja kaikkia mieltä painavia kysymyksiä?


Jenna