torstai 28. tammikuuta 2016

MINKÄ IKÄISENÄ MATKALLE?

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Mikä on sopiva ikä aloittaa matkailu? Minkä ikäisenä voi lähteä kielimatkalle? Pärjääkö 10-vuotias yksin ulkomailla? 

Kaikki nämä kysymykset pyörivät varmasti monen mielessä, erityisesti vanhempien. Monen haavena on kielimatka, mutta tuntuu että on liian vanha/nuori sellaiselle. Toivomuksesta päädyin pohtimaan hieman enemmän, mikä olisi siis paras ikä lähteä kielimatkalle?

Ensimmäiselle matkalle (2014) lähdin 8-luokan kesällä ja olin just pari päivää ennen täyttänyt 15 vuotta. Kohteena silloin oli Kalifornia. Kurssilla taisin olla nuorimmasta päästä. Suomalaiset meidän kurssilla oli 15-18-vuotiaita ja entien oli 15-17-vuotiaita. Indonesialaiset olivat nuorempia ja heidän nuorin taisikin olla 12-vuotias. 


Jenkeihin lähtiessä olen huomannut, että oppilaat ovat keskimääräisesti hieman vanhempia kuin esim. Britteihin lähtiessä. Asiaan varmasti vaikuttaa kohteen kaukaisuus ja vieläkin mietin, kuinka mun vanhemmat uskalsivat päästää mut ekalle matkalle tuonne rapakon toiselle puolelle. 


Toiselle matkalle (2015) lähtiessä olinkin jo ehtinyt täyttää 16. Australiassa suomalaiset olivat 15-17-vuotiaita. Suurin osa oli kuitenkin 16-17-vuotiaita. Australiakin on sen verran kaukana, joten porukka on hieman vanhempaa. 


Kielimatkat ovat suunnattu 10-18- vuotiaille, joten voisin sanoa, että paras ikä lähteä kielimatkalle on tuolla välillä. Huomioithan, että 10-13- vuotiaille järjestetään junnukursseja, jotka on suunnattu nuoremmille oppilaille. Seniorikurssit "normikurssit" on taas suunnattu 14-18-vuotiaille. Yli 16-vuotiaan on myös mahdollista lähteä itsenäiselle kielikurssille


Kyselin myös Euroopassa olleilta kavereiltani minkä ikäisiä oppilaita heidän kursseillaan on ollut. Maltalla oppilaat ovat pääasiassa olleet 15-vuotiaita, muutamia nuorempia ja vanhempia oli myös mukaan mahtunut. Toisaalta toisella kurssilla oppilaita oli ollut laidasta laitaan, 13-19-vuotiaita. Torquayssa oppilaat olivat pääasiassa 15-17-vuotiaita ja Oxfordissa 14-18-vuotiaita. Kyseessä on siis yksittäisiä kursseja, eivätkä ne kerro juuri sinun kurssin ikäjakaumaa. Nämä ovat siis vain esimerkkejä. 

Entäs jos täytän juuri 14, kummalle kurssille pääsen osallistumaan? 

Voit itse valita, kumpi vaihtoehdoista tuntuu mieleisemmältä. Ikärajat eivät ole ihan niin tarkkoja ja parhaiten sopiva kurssi sinulle löydetään, kun otat yhteyttä EF:n toimistolle

Entäs jos olen vasta 9-vuotias, pääsenkö matkalle?

Tämäkin asia on järjestettävissä. EF:n nuorin oppilas on ollut 8-vuotias, joten jos koet olevasi valmis lähtemään, niin anna mennä. 

Jos lähden kielimatkalle 18-vuotiaana, olenko jo liian vanha matkalle?

Ehdottomasti et. Todennäköisesti olet kurssilla vanhimmasta päästä, mutta usein samalla kurssilla on aina joku saman ikäinen. Tiedän monia tänä kesänä lähteviä, jotka täyttävät 18 tänä vuonna. EF järjestää myös ABI-kursseja, jossa oppilaat ovat aina 17-18-vuotiaita. Jos kuitenkin tunnet iän olevan este, voit aina miettiä myös itsenäisiä kursseja. 

Iän ei mielestäni tulisi olla este matkalle lähtiessä. Sanonta "ikä on vain numeroita", pitää mielestäni tässä kohtaan hyvin paikkaansa. Matkojen aikana olen saanuta paljon nuorempia sekä vanhempia kavereita, eikä ikä ole ollut este. 


Itse olen kokenut olleeni sopivan ikäinen molemmilla matkoilla. Sopivaa ikää miettiessä kannattaa huomioida luonteiden väliset piirteet. Jos tunnet olevasi valmis lähtemään niin silloin on sopivin aika lähteä. En itse olisi koskaan uskaltanut lähteä vuotta aikaisemmin Jenkkeihin, mutta joku toinen varmasti olisi valmis lähtemään paljon aikaisemminkin. 


Joten älä anna iän estää, vaan lähde rohkeasti toteuttamaan unelmiasi!



Jenna

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

THE GREAT BARRIER REEF+ENSIMMÄINEN VIDEO

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta, joka sijaitsee Korallimeressä Queenslandin rannikolla. Iso valliriutta koostuu yli 2500 eri riutasta ja on pinta-alaltaan Suomen suurempi. Riutta tarjoaa elinympäristön ja kodin miljoonille eri merieläimille. Alue on vuonna 1981 valittu Unescon maailmanperintökohteeksi ja on maailman suurin merellinen luonnonsuojelualue.

Iso valliriutta on monelle turistille must to see paikka, niin myös minulle. Riutat houkuttelevat ympäri maailmaa turisteja sukeltamaan ja snorklaamaan. Riutoilla vierailee yli kaksi miljoonaa ihmistä vuosittain ja ne tuovat usemman biljoonan AUS dollarin tuotot. Matkailu tarjoaakin monille paikallisille tärkeän elinkeinon. 

Kuten monet varmasti tietävät, myös koralliriuttoja uhkaa tuhoutuminen.  Viimisten 30 vuoden aikana yli puolet koralliriutoista ovat tuhoutuneet. Ilmansaasteet, ilmaston lämpeneminen, merivesien lämpeneminen, öljytuhot, liikakalastus ja roskaus tuhoavat riuttoja. Valliriutan mukana tuhoutuu maailman suurin merellinen ekosysteemi, miljoonien merieläinten kodit, miljoonien ihmisten elinkeino ja jotain rahalla korvaamatonta.


Korallit ovat erityisen herkkiä lämpötilan vaihtelulle. Jo yksikin aste voi olla kohtalokas. Kun meri veden lämpötila nousee kahdella asteella, korallit eivät enää kykene sopeutumaan siihen vaan kuolevat. Merin veden sakeminen, estää valon pääsyä meren pohjaan. Fotosynteesi ei enää onnistu, kun korallissa elävät levät lähtevät ja tilalle jää pelkkä luuranko. Kun kaloille ei ole ruokaa, nekin lähtevät. Öljytuhot ja tallominen vahingoittavat korallia. Sen uusiutumiseen menee kymmeniä vuosia. Alueella on myös liikakalastusta ja mm. akvaariokaloja pyydetään riutoilta. Pian ei ole enää riuttoja eikä sen asukkaita jäljellä.

Valitettavasti tuhoutuminen oli nähtävissä myös Australiassa. Odotin koko matkan pääsyä snorklaamaan Isolle valliriutalle. Pääsisin toteuttamaan unelmaani. Täytyy kyllä sanoa, että jouduin pettymään pahasti. Rannalla monet korallit olivat tuhoutuneet ja haalistuneet. Korallien väriloiste oli kadoksissa. Meren alla värit olivat enemmänkin harmaan eri sävyjä. Vaikka kuinka syvälle meni, tuntui ettei tilanne parane juuri ollenkaan. Kaikki ihanat värilliset kuvat Australiasta, tuntuivat suurelta valheelta. Snorklaamassa joku näki merikilpikonnan ja tottakai minä en kuulunut niihin onnekkaisiin. 

Tämä näky sai minut ajattelemaan. Monesti kun puhutaan ilmaston muutoksesta ja korallien katoamisesta, ne tuntuu niin kaukaiselta. Joskus asioita ei ymmärrä ennen kuin ne näkee omin silmin.

Mitä me voimme tehdä asialle?
Usein tuntuu ettei Suomesta käsin asialla voi tehdä juurikaan mitään. Ajatellaan ettei asia ole meidän ongelma. Kuitenkin omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa ilmastoon. Samalla kun hillitsemme ilmastonmuutosta, myös korallit kiittävät. 


Cairnsista tehdään päivittäin useita snorklaus ja sukellus retkiä riutalle. Retkien hinnat pyörivät 100 AUD molemmin puolin. Kaikilta riutalle matkustavilta peritään myös riuttavero. Meillä oli mahdollisuus lähteä Isolle valliriutalle kaksi kertaa. Tästä voit käydä katsomassa, mitä muita aktiviteetteja meillä oli. 

Vaikka Iso valliriutta ei suoraan vastannut odotuksia, molemmat reissut sinne olivat upeita. Matkalla näimme valaita, snorklaamassa paljon erilaisia kaloja, jättisimpukoita ja erilasia koralleja. Molemmat saaret olivat paratiisisaaria ja tosi nättejä.  Ehdottomasti jos Austraaliassa käy niin samalla kannattaa käydä kurkkaamassa miltä merenalainen elämä näyttää. 

Muistathan nämä kun vierailet koralliriutoilla:
- Älä tallo koralleja
- Älä myöskään töki, koske tai irrota koralleja
- Jätäthän kalat, kilpikonnat ja muut eliöt rauhaan. Ethän sinäkään haluaisi, että joku tökkii sinua kesken ruokailun
- Muistathan ettei kilpikonnalla saa ratsastaa
- Älä kerää simpukoita, korallinpaloja, kaloja tms. matkamuistoiksi
- Viethän roskat roskiin, ei mereen


Videomateriaalia Isolta valliriutalta. Kyseessä on mun ensimmäinen video, minkä tein jo parisen viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt linkkiä jakaa vielä teille. Kommentoikaa mitä tykkäsitte, ja jos haluutte lisää videoita niin peukut pystyyn. Jos video ei jostain syystä näy, pääset siihen tästä linkistä. 

Jenna

tiistai 5. tammikuuta 2016

VUOSIKATSAUS 2015


 Ihanaa uutta vuotta 2016! 
Näin vuoden alussa on hyvä palata muistelemaan viime vuotta. Vuoden aikana on tullut käytyä yhdessä jos toisessakin maassa. Täytyy sanoa, että 2015 oli mulle matkailurikas vuosi ja sen aikana tuli vietettyä yli 50 päivää ulkomailla.
3 eri maanosaa, 7 eri maata, lähellä ja kaukana, vaihtuvalla kokoonpanolla, 6 mahtavaa reissua. Missäs sitä tuli käytyä?

Tammikuussa suunnaksi tuli Latvia ja Riikan kaupunki. Viikonloppu Riikassa hujahti nopeasti shoppailessa ja kierellessä paikkoja. Riikan matkan postaukseen pääset tästä.



Hiihtolomalla päätettiin lähteä tonne rapakon toiselle puolelle ihastelemaa talvista Isoa Omenaa. Samaan aikaan kaupungissa oli myös muotiviikot ja sen ansiosta lompakko tyhjeni alennusmyynneissä. Paluumatka kuitenkin myöhästyi "lumimyrskyn" takia ja jouduimme viettämään toista päivää JFK:n kentällä. Nycin matkasta tulee varmasti jossain vaiheessa postausta.


Maaliskuussa mun entisestä koulusta lähti neljä oppilasta ja kaksi opettajaa kansainvälisyysmatkalle Bulgarian Pleveniin. Me vietettiin noin viikko isäntäperheissä majoittuen ja muihin oppilaisiin tutustuessa. Tämä projekti on osa EU:n Erasmus+ projektia. EU:n projektit ovat eri pitusia ja mukana on eri maita ja kouluja. Koulumme on mukana kaksi vuotisessa projektissa, jossa mukana ovat myös kuusi muuta koulua Puolasta, Bulgariasta, Italiasta, Kroatiasta, Romaniasta ja Turkkista. Tästäkin matkasta ja kansainvälisyysprojekteista on todennäköisesti tulossa postausta.

  

 Keväällä oli pari kuukautta taukoa matkailusta, mutta kesäkuun alussa saatiin parin hyvän ystävän kanssa idea, että lähdetään käymään Virossa. Parin päivän päästä me oltiinkin jo matkalla. Menimme päivä Tallinnassa reissulle, jolloin lähtö oli aamulla ja paluu illalla. Meillä oli hyvin aikaa kierellä Tallinassa, shoppailla ja viettää laatuaikaa toistemme seurassa. 

Heinäkuun alussa koitti lähtö Australiaan. Meidän harmiksemme pitkä lento oli myöhässä ja matka keskeytyi. Yövyimme yhden yön Hilton hotellissa, joten voin sanoa käyneeni Lontoossa viime kesänä. 

Lennon viiväsymisestä huolimatta pääsimme Cairnsiin hieman toki myöhässä. 28 päivän ihana Aussimatka piti sisällään paljon uusia ystäviä, mahtavia kokemuksia ja paljon ihania muistoja. Kolmen päivän Sydneyn vierailu kruunasi koko kuukauden. Australian matka on ollut pitkään mun suuri unelma ja nyt mä toteutin sen. Tästä matkasta on jo useampi postaus ja lisää on tulossa.

Syksy tuli ja meni ja joulukuun puolessa välissä suuntana oli ykkösristeily Tukholmaan. Vietimme päivän Tukholmassa shoppaillen hyvässä seurassa. Mahtava päätös ensimmäiselle lukukaudelle ja koko vuodelle. 
Mitä teidän vuosi 2015 piti sisällään? Toteutitteko te unelmia viime vuonna? 
Jenna