lauantai 19. heinäkuuta 2014

MATKA ALKAKOON, UUSI KIELIMATKABLOGI!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä EF Education Firstin kanssa 

Moikka, tervetuloa mun kielimatkablogiin!

Täällä kirjoittelee 15-vuotias Jenna pääkaupunkiseudulta joka tänä kesänä vietti elämänsä kolme parasta viikkoa EF-kielimatkalla Californiassa, isäntäperheessä. 

Silloin kun mä kuulin ekaa kertaa EF:stä ja kielimatkoista matkamessuilla niin en olisi ikinä kuvitellut että mä todellakin istun noin vuoden päästä lentokoneessa kohti Californiaa ja suurta seikkailua. Se tunne on niin sanoin kuvailematon kun lentokoneen pyörät laskeutuu vieraaseen maahan, vatsaan lepattaa miljoonia perhosia, sulla on ympärillä mahtavia ihmisiä ja sä oot varma et sun elämäs suurin seikkailu on alkanut. 

Toivon että kaikki saisi mahdollisuuden kokea kaiken minkä mä koin. Siolloin kun mä halusin lähteä Californiaan en löytänyt yhtään blogia joka olisi keronut USA:n kielimatkoista isäntäperheessä ja uskon että joku muukin kokee tuon epätiedottomuuden ja sitä varten mä nyt istun täällä ruudun toisella puolella ja kirjotan tätä blogia. Blogissani kerron yleisesti EF-kielimatkoista (tottakai parhaiten osaan kertoa Amerikkaan suuntaavista kursseista mutta kerron myös ihan yleisesti kielimatkoista ja EF:stä), jaan kokemuksia, vastailen mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja auttelen kaikessa missä voin.

Kielimatkan jälkeen voi liittyä ambassadoriksi eli ns. EF-lähettilääksi, joka kertoo kielimatkoista yms. ja ansaitsee pisteitä joilla voi lunastaa mm. ilmaisen kielimatkan. (Voin tehdä ambassador-toiminnasta myöhemmin oman postauksen.) Mä toimin siis ambassadorina ja autan teitä toteuttaa teidän unelmia samalla kun toteutan omiani.

Jos oot yhtään kiinnostunut kielimatkoista tai matkailusta yleensäkin jää ihmeessä seurailemaan kielimatkablogiani USA:sta. Kommentit ja postaus toivomukset ovat enemmän kuin tervetuleita.

Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)