tiistai 13. joulukuuta 2016

NETINKÄYTTÖ JENKEISSÄ

Hyvää joulukuuta! En voi oikeasti uskoa, että enää 11 päivää jäljellä jouluun. Wuhuu! Onkos täällä muita jouluhypettäjiä? Ihanaa, että taas saa virallisesti kuunnella joululauluja niin paljon kuin haluaa ja leipoa pipareita. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa joulun sijasta netinkäytöstä ulkomailla ja erityisesti Jenkeissä. 

Monesti ulkomailla puhelut ja netinkäyttö on aivan liian kallista. Nyt EU:n uusien datapakettien ja sopimusten avulla Euroopassa puhelut ja netti on paljon halvempaa ja omalla Suomalaisella SIM-kortilla pärjää hyvin. Mitens sitten kun lähdetään Euroopan ulkopuolelle?

EF tarjoaa kielimatkalaisille SIM-korttia lisäpalveluna. Ensimmäiselle Kalifornian matkalle ostin sen ja hintaa sillä oli 35€. Todellisuudessa en käyttänyt sitä kertaakaan, koska SIM-kortilla ei pystynyt käyttämään nettiä (tai se tyhjensi kortin hetkessä) ja se oli mahdottoman vaikea aktivoida. Lopulta käytin sen siihen, että soitin Suomeen. Eli käytännössä se oli minulle hyödytön. Toiselle Kalifornian matkalle lähtiessä olin viisaampi ja en ottanut sitä. Ajattelin, että kyllä mä pärjään sillä että perheessä on Wi-Fi.




Kuitenkin kohteeseen päästyäni perheeni kysyi ensimmäisenä, että toimiiko puhelimeni. Toimihan se, mutten kauheasti olisi sillä halunnut kuitenkaan soitella, koska on se sen verran kallista. Perheeni vei minut siis ensimmäiseksi ostamaan paikallista SIM-korttia. Olin aikaisemmin vertaillut netistä eri yrityksiä, mutten ollut löytänyt mitään hyvää prepaid-pakettia. 

T-mobile kuitenkin tarjosi minulle täydellisen paketin. Kolmen viikon ajan sain rajattomat puhelut ja viestit ja sen lisäksi 3GB 4G-netin. Tämän jälkeen netti jatkui rajoittamattomana, mutta hitaammalla nopeudella. Tämä määrä riitti hyvin kolmeksi viikoksi somejen päivitykseen, sekä muutamaan whatsapp-viestiin. Tietenkää kovin montaa videota ei ollut järkeä ladata, mutta muutaman my storyn sillä pystyi katsoa. Hintaa tällä paketilla oli 30 USD+ 5 USD uuden kortin kuluja. 





Jenkeistä onneksi löytyi Wi-Fi lähes joka perheestä, sekä ilmaisia nettiyhteyksiä löytyi joka kulman takaa. Melkein kaikissa kaupoissa/kauppakeskuksissa on ilmanen yhteys, samoin kuin ravintoloissa ja kahviloissa (kröhm tekosyy mennä Starbucksiin). Wi-Fi:llä tuli sitten soiteltua esimerkiksi Skypellä Suomeen ja katsottua videoita. Wi-Fi:n ja prepaid-liittymän yhdistelmän avulla minäkin selvisin kolme viikkoa ulkomailla. En toki ole nettiaddikti, mutta olihan se hienoa laittaa kuvia esimerkiksi mystoryyn heti siellä missä tapahtuu ja kerätä hienoja filttereitä uusista paikoista. 

Tämän postauksen avulla toivottavasti teille syntyi ajatus myös toisesta vaihtoehdosta kauhean ison puhelinlaskun tilalle. Varsinkin pidemmille matkoille prepaid-liittymä voi olla helppo vaihtoehto. Ainakin säästyy ikäviltä yllätyksiltä kotiin palatessa. Miten te olette säästyneet isolta puhelinlaskulta ulkomailla? 

Jenna

Mielipiteet perustuvat vain omiin kokemuksiini!

2 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja oot kyllä tässä tuonut esille. :)

    Yksi isoin juttu USA:ssa on tosiaan se, että prepaidit on tosi olemattomia tai vaihtoehtoisesti kamalan kalliita - tai sitovat kaikesta huolimatta ihan turhan tiiviisti johonkin operaattoriin. Puhumattakaan sitten siitä netistä ja sen nop... Hitaudesta :-D

    Ja erityisesti se datarajoitus. Brrrh! Silloin, kun asuttiin miehen kanssa vielä eri mantereilla, niin kuukauden vikat päivät ennen laskutuskauden vaihtumista oli aivan hirveitä! :--D Datarajat paukkui ja koska tarkkoja tietoja ei operaattori (tietenkään) antanut, tuli datankäytön ylittymisestä ihan järjettömät laskut. Siitäkin minimaalisesta datapaketista joutui muistaakseni maksamaan n. $70 ja se toimi vähän miten tykkäsikään sitten toimia...

    Mutta ehdottomasti siis tosiaan - oon sillä kannalla, että paikallinen liittymä vaan käyttöön, jos yhtään pidempi reissu ja mahdollisuudet siihen on! :) Hyvä teksti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Hyvä kun toit tämän negatiivisen puolenkin esille! Tosiaan olisi paljon helpompaa jos voisi vaikka saada vaikka sen rajattoman netin, mutta ei.
      Ainakin mitä silloin ennen matkaa selailin, niin tuntuu että prepaid-paketit ovat todella kalliita kuten mainitsitkin. Noh, ehkä tähänkin tulee vielä joskus muutosta :)

      Poista

Kiitos kommentista :)