tiistai 7. kesäkuuta 2016

#REILUTBLOGIT VOL 2. HERÄÄ PAHVI, NYT ON TOSI KYSEESSÄ!

Olen tässä vuoden aikana seurannut eri matkailublogeja, jotka ovat tarttuneet matkailun eettisyyteen #reilutblogit ja #reilutblogit vol. 2 haasteiden muodossa. Pitkään olen miettinyt, että minunkin kuuluisi ottaa osaa, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Nyt olen osittain jo jäljessä, mutta en anna sen haitata, koska on kyse kuitenkin todella tärkeästä asiasta! 

#Reilutblogit vol. 2-haastessa pyritään ottamaan erityisesti kantaa eri matkatoimistojen toiminnan kuten retkien eettisyyteen. Kaikki alkoi noin vuosi sitten kun sosiaalisessa mediassa alkoi leviämään kuva matkaoppaasta tiikerin kanssa epäilyttävissä olosuhteissa. Annikan postauksesta voit lukea miksi tiikerin kanssa ei kannata ottaa kuvaa. 

Ehkä sitä ei aina huomaa, mutta EF järjestönä tarjoaa myös paljon epäeettisiä aktiviteetteja. Järjestön kohderyhmä on pääasiassa alaikäisiä, joten toivon että tämä haaste tavoittaisi myös nuoria, jotka ovat lähdössä yksin matkaan. Ajatelkaa omia valintoja ja niiden vaikutuksia. EF mainostaa esimerkikisi Maltalla mahdollisuutta päästä uimaan delfiinien kanssa. Käy lukemassa Annan blogikirjoitus aiheesta "Aika unohtaa unelma delfiiniuinnista". EF tarjoaa aktiviteettina myös eläintarha –ja akvaariovierailuja. Mieti uudestaan ennen kuin lähdet tällaiseen. Annan toinen postaus "eläinrakasta matkailua" nostaa varmasti ajatuksia aiheesta. 

Suurella joukolla vuoden aikana on saatu aikaan mahtavia muutoksia esimerkiksi Finnmatkat luopuivat norsu-safareista haasteen myötä. Tärkeintä on kuitenkin herättää huomiota matkailijoiden parissa ja saatta miettimään oman matkailun eettisyyttä. Aihe on mielestäni super tärkeä ja tuonut minulle paljon tietoa omien valintojeni vaikutuksista. Nyt minäkin olen mukana, omalla tyylilläni. Johannan blogin postaus "Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?" inspiroi kirjoittamaan omasta Australian matkasta ja siellä otetuista koalakuvista. 

Australian kielimatkalla lähdin kahdelle EF:n tarjoamalla retkelle, joiten aikana vierailtiin eläintarhoissa. Molemmissa eläintarhoissa mainostettiin Australian ikoneita koalia, joten pyrin postauksessa keskittymään niihin. Varmasti jokainen Australian matkaa suunnitteleva tai haaveleva on nähnyt mainoksia kuinka turisteilla on mahdollisuus pitää koalaa sylissä. Minä myös innostuin tästä ja otin kuvan koalan kanssa. Ajattelin kuinka upea mahdollisuus tämä on!



Vasta myöhemmin matkan jälkeen aloin ajattelemaan kuinka epäeettisiä kaikki eläimen kanssa otetut kuvat onkaan ja kuinka paljon stressiä tämä eläimelle aiheuttaa. Turistit myös maksavat tästä ja minne rahat menevät? Kuinka turvallisena koala tuntee olonsa, kun se kulkee sylistä syliin? Päädyin siis ottamaan aiheesta selvää. Koalan kanssa kuvan otin Cairns tropical zoo:ssa ja maksoin kuvasta noin 18AUD. Tässä paikassa kuvia oli mahdollisuus ottaa kahdesti päivässä. Kun kuvia sitten otettiin, niin huomasin että kerrallaan kuvaus kesti 30 minuutia (jonka aikana omalta arviolta noin 30 ihmistä sai kuvan) ja koalaa vaihdettiin pari kolme kertaa. 

Cairns zoo:ssa olevat koalat vaikuttivat kuitenkin hyvinvoivilta ja onnellisilta. Muutama koalista oli loukkaantunut luonnossa, mutta tuotu eläintarhaan selviämään. Yksi yksilö oli esimerkiksi jäänyt auton alle ja siltä oli lähtenyt jalka. Koala ei pystyisi ikinä liikkumaan normaalisti, mutta sille tarjottiin suojaa eläintarhasta. Cairns zoo oli mukana Zoo and Aquarium associationissa, joka pyrki suojelemaan villieläimiä ja takaamaan eläintarhoissa eläimille hyvät oltavat. Koalien työajat näyttivät myös olevan kunnossa. Ehkä tämä ei ollutkaan niin huono juttu. 

Koala tarvitsee päivässä noin 20 tuntia unta ja muutenkin ne pyrkivät välttämään liikettä. Koala ei ole karhu vaan pussieläin ja se syö eukalyptuksen lehtiä. Koalia uhkaa mm. metsien tuhoutuminen ja ihmisasutus.




Toisen vierailumme teimme Rainforest Station Kurandaan. Täällä tarjottiin myös mahdollisuutta koalan kanssa kuvaan. Pari päivää sitten päädyin ottamaan Rainforest stationiin yhteyttä ja sain heiltä eilen vastauksia muun muassa kysymyksiin koalien olosuhteista. Mahtava Paul vastaili kysymyksiini hyvin, mutta tottakai hän pyrkii työntekijänä tuomaan yrityksen näkökulmaa esiin. 

Rainforest stationilla:
- Kaikki koalakuvien tuotto menee "save the koala foundation":lle
- Yritys kerää lahjoituksia ja ohjaa osan tuotosta myös kyseiselle säätiölle
- Koalat saavat työskennellä päivässä vain 30 minuuttia ja saavat sen jälkeen kaksi vapaapäivää
- Koalat elävät luonnossa max 15-vuotiaiksi, mutta eläintarhassa ne saattavat elää jopa 23-vuotiaksi
- Koalat ovat syntyneet vankeuteteen, joten ne ovat tottuneet ja "oppineet" nauttimaan ihmisten kanssa toimimisesta 

Koalakuvat näyttävät olevan jo ihan hyvällä mallilla, mutta entäs muut eläimet? Monissa eläintarhoissa tarjotaan mahdollisuutta ottamaan kuva krokotiilinpoikasen tai käärmeen kanssa. Mutta miten krokotiilien tai käärmeiden oikeudet?

Tässä siis jotain näkökulmaa aiheeseen. Jokainen voi sitten itse tehdä omat valintansa ja toivon todella, että joku saisi tästä ajatusta alkaa miettiä omia valintoja ja lähteä haasteeseen mukaan. Kun valitsette eläintarhoja tai eläinaktiviteetteja, tutustukaa taustoihin tai mitä seurauksia osallistumisellanne on!

#ReilutBlogit vol. 2 -haaste

Toivottavasti saisimme myös tälle haasteelle paljon osallistujia, sillä tiedon levittämisessä riittää vielä työnsarkaa.


Hyvä lukija, kerro meille kommenteissa seuraavista asioista:
  • Vaikuttaako vastuullisuus valintaasi loma-, retki- tai aktiviteettikohteesta päätettäessä?
  • Mitä toivoisit matkatoimistoilta tämän asian puitteissa?
  • Mistä löydät tietoa vastuullisista nähtävyyksistä ja retkistä matkakohteissa?

Ja sinä matkabloggaaja:
1. Kerro vanhasta muistostasi matkalta, joka näin jälkikäteen näyttää epäeettiseltä. On ihan ok muuttaa mielipiteitään ja toimintatapojaan.
2. Kerro yhdestä tietoisesta vastuullisesta valinnasta, jonka olet matkoillasi sen jälkeen tehnyt.
Haasta mukaan kaksi bloggaajakollegaasi haasteeseen ja kysy myös lukijoiltasi kokemuksia!
Bloggaajan ei tarvitse haasteita toiselta odotella, tähän saa osallistua haastamattakin kuka tahansa.

Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)